Mandon itsepalvelukassa

Mando taipuu moneen, myös itsepalvelukassaksi!

Itsepalvelukassa on kassatyöntekijän ruuhka-apuri.

10 vuotta sitten uumoiltiin, että itsepalvelukassat vievät työpaikkoja kaupan alalta.  Toisin kuitenkin kävi. Itsepalvelukassat ovat osoittautuneet kassatyöntekijöiden ruuhka-apureiksi keventäen työkuormaa tekemättä kuitenkaan yhdestäkään ihmisestä tarpeetonta työssään. Tyypillisesti itsepalvelukassoja on tähän asti nähty vain isojen ketjujen käytössä. Me Mandolla halusimme tuoda itsepalvelukassan myös pienempien yritysten saataville helposti ja kustannustehokkaasti.

Itsepalvelukassa pienelle yritykselle.

Me Mandolla halusimme luoda pienemmän yrityksen, kuten ravintolan, kahvilan, kioskin tai kaupan tarpeisiin itsepalvelukassan, joka taipuu moneen. Mandon itsepalvelukassa toimii täysin itsenäisenä maksupisteenä, mutta tarvittaessa voit muuttaa sen nopeasti myös tehokkaaksi miehitetyksi myyntipisteeksi. Näin itsepalvelukassa palvelee pienempiä yrityksiä mielestämme parhaiten.

Itsepalvelukassan saa tyylikkäässä ja tukevassa telineessä, joihin voi lukita myös maksupäätteen kiinni. Tarjolla on erilaisia itsepalvelukassaratkaisuja, joista mielellämme konsultoimme sinun yrityksellesi sopivimman.

Harkinnassa Mando? Me autamme sinua! Buukkaa tapaaminen tai ota yhteyttä.

Oni Naklert

Myynti, pääkaupunkiseutu

oni@mando.fi
020 7890 758

Gautam Sarin

Myynti, pääkaupunkiseutu

gautam@mando.fi
020 7350 673

Mika Meriläinen

Myyntipäällikkö, pääkaupunkiseutu

mika@mando.fi
020 7350 674

Buukkaa tapaaminen Mandon asiantuntijan kanssa!

Ota yhteyttä!

Jätä viesti tai buukkaa Mando asiantuntijan kanssa tapaaminen!

Valikko